Mielenterveyspäivä 2025
Olen vähän myöhässä, mutta eilen oli tärkeä päivä - Maailman mielenterveyspäivä 💚
Vuoden 2025 teemana on Toipumisrauha. Mikä viittaa siihen, että mielenterveyden ongelmista toipuminen on yksilöllinen prosessi, ilman selkeää kaavaa tai ennalta määrättyä lopputulemaa. Minun mielestä siinä on myös kyse siitä, että saa toipua omaan tahtiin, oli kyse sitten väsymyksestä, ylikuormituksesta tai ihan vaan elämästä. Pysähtyminen ja lepääminen on myös ennakointia. Ja ehkä se kolahti sen takia, että huomaan kaipaavani just sitä.
Oon aina meinannut kirjoittaa jotain mielenterveyspäivään liittyvää, koska aihe on älyttömän tärkeä, ja koskettanut vuosien varrella itseni lisäksi myös monia läheisiä ja ympärillä olevia ihmisiä, mutta ei ole oikein moneen vuoteen jaksanut ajatella asiaa enemmän kun on pakko. Enkä nytkään mitään hienoja ajatuksia ole valmistellut, mutta kirjoitan ylös mitä tuli tänään mieleen!
On lauantai. Pitäisi olla vapaata, vaikka tekemättömiä hommia on tuhat. Aattelin kuitenkin käyttää pienen hetken siihen, että mietin, miksi olen taas saanut itseni näin väsyneeksi töillä, vaikka rakastan tatskaamista ja suhtaudun kaikkeen siihen intohimolla. Ja noh, jos nyt oikein rehellisiä ollaan niin ei tämä väsyminen pelkästään töistä johdu. Viime aikoina on ollut kaikenlaista ylimääräistä hoidettavaa, mm. menetyksiä perheessä, arjesta poikkeavaa silppuhommaa ja juttuja, jotka on vaan pakko tehdä vaikkei jaksaisikaan. Ja lisäksi olen ehkä itsekin luonut painetta siitä, että kaikkien pitäis mennä ulkopuolisesti hyvin ja täydellisesti. Että kaikilla muilla olis helppoa ja pitäisin kaiken kasassa. Mutta ei se aina ihan niin mene…
On jännä ristiriita, miten voi olla samaan aikaan tyytyväinen, ja silti ihan loppu. Ehkä se ei tarkoita, että mikään olisi varsinaisesti pielessä, vaan että on antanut itsestään liikaa, liian pitkään. Ja kaikki ei korjaannu silmiä räpsäyttämällä, vaikka apukeinoja onkin. On kalenterit, aikataulut, prosessit ja järjestelmät. Se mitä nyt ehkä tältä likalta uupuu, on ajantaju ja realiteetit. 😂
Oon alkanut ymmärtää, että oma nepsyys vaikuttaa tähän olennaisesti. Kun innostuu ja pää on täynnä kaikkea siistiä tekemistä ja aikomista, ei tajua kuunnella omaa kroppaa. Silloin missaa täysin sen, missä kohtaa pitäisi pysähtyä. Siinä missä joku toinen huomaa väsyvänsä ja ottaa levon kannalta, mie itse huomaan sen vasta siinä vaiheessa, kun on liian myöhästä.
Oikealla tiellä kuitenkin ollaan, sillä nyt oon pysähdyksissä ja haluan kirjoittaa tästä. Koska tää koskettaa varmasti kaikkia jossain vaiheessa elämää. Ja vaikka tuskin koskaan pääsen siihen tilaan, että elämä rullaa seesteisesti ja tasapaksun varmasti, niin ainakin on päästy siihen pisteeseen, että on alkanut arvostaa lepoa ja vapaa-aikaa, ja tunnistaa paremmin, milloin se jarrun paikka olisi hyvä ottaa.
Vielä kun ei tuntisi siitä syyllisyyttä, olis 6/5.
Aikaisemmin tällä viikolla keskustelin ystäväni kanssa, kun hän painiskeli samaisen syyllisyyden kanssa siitä, ettei vaihtanut ansaittuja vapaapäiviään pois työkaverin kanssa. Turhauduin ystävän puolesta ja pidin palopuheen siitä, kuinka on kaikkien etu, jos lepää ja pitää ne ansaitut vapaat.
Ja sitten itse kipuilen sen kanssa, etten päivystä tatskapäivien jälkeen yötä myöten sähköpostissa ja varaa tatuointiaikoja. Oon 2 kuukautta valmistellut tätä hetkeä ja odottanut kalenterin aukeamista, mutta jotenkin taas unohdin merkitä kalenteriin palautumisen! Niin se vaan on, että on helpompi tehdä muille kuin itelle. Onneksi maanantaina on toimistopäivä, asiat etenee taas ja kalenteri on auki vielä keskiviikkon asti. Ja vitsi, oon innoissaan kaikista ideoista mitä on tullu!
Tänä vuonna ehkä oma mielenterveyspäivän viesti onkin se, että intohimostakin voi uupua. Palautuminen vaatii ennen kaikkea sen tunnustamista, että on ihminen - ei kone. Olkoon se sitten muistutus toipumisrauhasta, ei luovuttamisesta.
Nyt kurkut silmille, musiikkia korville ja puuhastelemaan viikonloppujuttuja!
