
Hoito-ohjeet ja riskit
Tatuointi on haava, ja sitä tulee hoitaa huolellisesti:
🧼Hoito-ohjeet
Pese kädet hyvin saippualla aina ennen kuin kosket tatuointiin.
Poista kelmu 3–4 tunnin kuluttua ja pese tatuointi vedellä ja miedolla saippualla (esim. LV)
Anna ihon kuivua ennen rasvaamista. Käytä voidemaisia tuotteita kuten Bepanthen, Bevita R tai muu tatuoinneille tarkoitettu rasva.
Voit käyttää uutta kelmua ensimmäisen yön ajan tai jos vaatteet hankaavat aluetta. Pese sekä rasvaa tatuointi ennen uutta kelmua. Vältä kuitenkin turhaa kelmuttamista – se voi hidastaa paranemista ja lisätä turvotusta.
Jos käytössä on haavakalvo (”keinoiho”):
Kalvo voi olla paikallaan yhden vuorokauden, jos se säilyy ehjänä ja paikoillaan.
Erilaiset teippien ja siteiden liimapinnat voivat aiheuttaa allergiaa. Mikäli huomaat selkeää punoitusta kalvon ympärillä tai iho kutisee, lopeta kalvon käyttö ja mainitse reaktiosta tatuoijallesi seuraavalla tatuointikerralla.
Irrota kalvo suihkun alla varovasti kulmasta vetämällä ihoa myötäillen alaspäin.
Hoito jatkossa:
Pese tatuointi aamulla ja illalla, ja rasvaa ohuelti useita kertoja päivässä.
Hoitojakso kestää yleensä 2–4 viikkoa. Pese ja rasvaa säännöllisesti vähintään 14 päivän ajan.
Iho palautuu täysin noin 3 kuukaudessa.
⚠ Riskit ja huomioitavaa
Tatuointi vuotaa hieman mustetta ja kudosnestettä ensimmäisinä päivinä – tämä on normaalia.
Alue voi olla mustelmilla, turvota ja tuntua lämpimältä. Tatuointi alkaa usein hilseillä ja kutista muutaman päivän kuluttua. Älä raavi tai revi rupea.
Kutinaan auttaa pesu ja rasvaus.
Vältä paranemisaikana:
tiukkoja tai hankaavia vaatteita, sukkahousuja ja nukkaavaa kangasta esim. villa.
saunaa, kylpyjä, uimahallia ja luonnon vesissä uimista
kuntosalilaitteita ja voimakasta hikoilua
suoraa auringonvaloa (ensimmäinen kuukausi). Aurinkorasvaa saa käyttää vasta parantumisen jälkeen.
Tulehduksen merkit
Normaaleja reaktioita alkuvaiheessa:
punoitus, turvotus, kuumotus ja lievä särky
lievä lämpöily ensimmäisenä iltana
Hakeudu hoitoon, jos:
kipu, kuumotus ja punoitus jatkuvat useita päiviä (yli 4 päivää) tai pahenevat
iholle ilmestyy paiseita, haavaumia tai iho vuotaa pahalta haisevaa nestettä
sinulle nousee kuume ja yleisvointi heikkenee
Jos epäilet tulehdusta, ota ensin yhteyttä tatuoijaasi. Jos et saa yhteyttä, ota yhteys lääkäriin.
Allergiat ja takuu
Käytämme EU:n REACH-asetuksen mukaisia tatuointimusteita (käytössä 4.1.2022 alkaen).
Halutessasi saat nähtäväksi musteiden ainesosaluettelon.
Allergiset reaktiot ovat harvinaisia, mutta mahdollisia – ota yhteyttä, jos epäilet sellaista.
Tatuointiin sisältyy takuu.
Tatuointi tehdään elävään pintaan ja tatuoinnin paraneminen ja lopputulos ovat yksilöllisiä. Jos huomaat korjattavaa, ota yhteyttä 2 kk kuluessa tatuoimisesta.<br>
Korjaukset eivät kuulu takuuseen, jos haasteet johtuvat hoito-ohjeiden laiminlyönnistä, tai tavanomaisesta ihon ikääntymisestä/kulumisesta. Huom: sormi-, kämmen ja jalkaterän tatuoinnit.</p>
Olisin iloinen, jos lähetät minulle kuvan parantuneesta tatuoinnistasi noin kuukauden kuluttua, mikäli sinulle ei ole varattu tarkistuskäyntiä!
Kysyttävää?
Kaikissa kysymyksissä ja epävarmoissa tilanteissa ota aina ensin yhteyttä tatuoijaasi.