Asiakaskyselyn ja identiteetin purku

Täällä mie yritän sanottaa ajatuksia sinulle!

Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia, joilta löytyi aikaa vastata pieneen kyselyyn, jonka tein alkuvuodesta tatuointipäivään ja kokemukseen liittyen. Kysely oli avoinna tammikuun ajan. Tämä kysely syntyi tarpeesta kuulla juuri teidän toiveita tai ajatuksia siitä, millainen olisi paras tatuointikokemus. Täytyy sanoa, että vastausten perusteella minun tatskapenkissä useat toiveet täyttyykin jo automaattisesti. Päivät on sopivia, joustoa löytyy tarvittaessa ja kalenterin syklittäisen aukiolon takia päivät ja viikot pysyy jatkossakin inhimillisinä ja joustavina.

Se mikä vastauksissa korostui, oli rauhallisuus ja rentous tatuointipäivän aikana. Ja mie olen siitä niin otettu, että teidän mielestä se välittyy minun palvelusta! Se, että asiat tehdään ajatuksella, yhdessä ja rennosti, on minulle tärkeää tässä työssä. Sie muokkaat kehoasi pysyvästi, ja minusta se ansaitsee kaiken mitä minulla on antaa ammatillisesti, taiteilijana ja ihmisenä. Vaikka itse olen kunnon stressipallo, sosiaalisesti jäykkä, jännittäjä ja tuuliviiri, niin jotenkin teidän läsnäollessa se vain katoaa. Jännä!

Kysyin kyselyssä, että:

”Onko jotain, mitä tatuointikokemuksessa arvostat erityisesti - tai toivoisit enemmän?” ja täytyy sanoa, että nyt mulla vähän naurattaa omasta puolesta. En koskaan kysymystä laatiessa ajatellut, että sen voisi ymmärtää tarkoittavan minun penkissä koettua tatuointikokemusta. Ajattelin, että tulee sellaista korrektia ja yksiselitteistä vastausta siitä mitä tatuointikokemus on tai kuuluu olla ylipäätään. Siksipä lukiessani vapaamuotoisia vastauksia saattoi tirahtaa pari kyyneltä. Olette ihania, kiitos joka ikisestä sanasta. ♥

Mikä muuttuu?

Mikään ei varsinaisesti muutu, ainakaan ulospäin. Olen ylipäätään tyytyväinen omaan työrytmiin, toki haluan pystyä myös joustamaan asiakkaitani varten, omia rajoja kunnioittaen. Se muutos, mitä tämän kyselyn vastaukset herätti, tulee olemaan ennen kaikkea sisäinen.

Jos jotain mainitsisin, niin vastaisuudessa aion mahdollistaa enemmän viikonloppuaikoja, mikäli se omiin kuvioihin sopii. Tämä ajatus on ollut oikeastaan jo ennen kyselyä. Varsinkin, jos toiveissa on varata kaksi tatuointipäivää putkeen, pe-la on luullakseni suurimmalle osalle helpompi järjestää kuin kaksi peräkkäistä arkipäivää. Minulle se toimii myös todella hyvin ja on rentoa ja luontevaa toteuttaa. Toki, lauantaipäiviä on vuodessa rajallisesti, ja moni kiva juttu tapahtuu viikonloppuna, eli niitä ei voi automaattisesti olettaa saavansa varatuksi, vaikka toiveen ajankohdasta voikin aina jättää.

Jatkossakin pyrin pitämään vain 3 tatuointipäivää viikossa, jotta palautumiseen ja ennen kaikkea tatuointiensuunnitteluun löytyy tarpeeksi aikaa. Hyvin, rauhassa ja levänneenä suunniteltu ja tehty tatska, takaa parhaan lopputuloksen iholle. Näin se vain on.

Sen minä annan sinun loppuelämän päätökselle.

---

Tatskarin identiteettikriisi

Olen viime aikoina ihastunut tekstuureihin, joita iholle voidaan tehdä. Whipshade - tekniikka tulee olemaan jatkossakin osa omaa työskentelyä.

Olen tehnyt tätä työtä jo 15 vuotta ja tehnyt monenmoisia tatuointeja ja tyylejä. Yksi vaikeimmista asioista tatuoijana on sanoittaa ja kuvailla omaa tekemistä.  Tatskatyylejä on yhtä monta kuin tekijäänsä, ja jotenkin itse koen olevani sekoitus eri tyylejä. En ole koskaan identifioinut itseäni vain neo traditional -artistiksi tai vain realismin tatuoijaksi, koska en koe tekeväni mitään niistä oppikirjamaiseen tyyliin, mitä minkäkin kategorian määritelmä ehkä joidenkin mielestä vaatii. Enkä tee VAIN niitä. En halua myöskään rajata ja lokeroida omaa tekemistä sanoilla, jotka ei tunnu oikeilta. Mutta on vaikeaa kertoa asiakkaalle mitä tekee, jos ei itsekään tiedä. Me tarvitaan kuitenkin sanat asioille, jotta me voidaan kommunikoida ja ymmärtää toisiamme. Olen viime aikoina miettinyt, että tyylien sijaan olisi parempi keskittyä tunteeseen ja fiilikseen siitä, mitä mikäkin tatuointi visuaalisesti herättää. Jos ei sitä voi sanoittaa, olisiko jokin muu tapa tuoda se ilmi?

Miltä sinä haluat, että sinun ihosi näyttää? Mitä tunteita kuva herättää tai viestii?

Olen tietoisesti pohtinut ja rakentanut omaa identiteettiäni tatuoijan ammatissa viime vuosina, ja se muuttuu ja muovautuu sen mukaan mitä enemmän sen eteen tekee töitä ja mitä enemmän sitä sanoittaa. Tyylillisesti ajaudun kokoajan tietoisesti kokeilevampaan suuntaan ja uskon, että oman tekemisen ydin on alkanut muotoutua. Ja nyt minulla on viimein päämäärä, jota kohti mennä askel askeleelta.

Kuvittelin pari vuotta sitten, että mustaharmaa ”realismi” on se minun THE juttu ja, että siihen panostan. Ai että, kuinka väärässä olinkaan. On turha taistella omaa luontoa vastaan. Se on vain niin, että minä rakastan haastaa itseäni, rakastan tutkia ja kokeilla asioita. Rakastan oppia uutta. Rakastan tehdä erilaisia kuvia ja vaihtelevia päiviä. Ideoita ja asioita, jotka pistää rattaat päässä rullaamaan niin, että lyö kipinää.

Siispä yhteen asiaan jämähtäminen enemmin tukahduttaa kuin kasvattaa. Tietyntyyliset kuvat ja tarinat toimii parhaiten tietyillä tavoilla tehdyissä tatuoinneissa, se on ehkä totta, ehkä ei, mutta minä en halua rajata asioita enää laatikoihin. Minä haluan tehdä asiat omalla tavalla.

Minulle tärkeää tatuoinneissa on aina ollut kompositio ja flow suhteessa kehoon. Realistiset kuvat on mielestäni haastavampia suunnitella niin, että tämä kriteeri täyttyy joka ikisessä kuvassa, sillä se minkä me miellämme realismiksi tarvitsee hyviä referenssikuvia, joita yleensä haetaan netistä.

Tekstuurit, rikkonaisuus, tulkinnallisuus ja maalauksellisuus on aina ollut mulle se juttu, vaikka puhuttaisiin realismista..

Minä en väitä, etteikö flow toteudu realismissa, mutta ainakin omalla kohdallani se on haastavampaa tuoda ilmi. Ellei tietty ole kymmeniä tunteja aikaa luoda tyhjästä hypertarkkoja maalauksia jokaiseen tatuointimalliin, resursseja lähteä safarille kuvaamaan leijonia, palkata malleja poseeraamaan renessanssityyliin tai aikaa mallintaa lukuisia asioita 3D:nä juuri sellaiseen valaistukseen mitä tarvitsee. Itsestä tuntuu, että netti on selattu läpi ja tekoälyn tuottavat kuvat ovat pääasiallisesti niin oksettavan muovisia ettei niitä halua eikä pysty käyttämään. Ymmärrän toki tekoälykuvien hyödyllisyyden rakennuspalikoina hyperrealististen tatuointien suunnittelussa,  ja sen, että niistä sitten toivottavasti tehdään oma tulkinta.

Tämä on todellakin tatskaamisen realismia. Me tulkitaan kuvia. Ja jotta me emme vain toista kuvapalveluiden antia, tarvitaan me mielikuvitusta, kykyä sommitella ja luoda kollaaseja, kykyä piirtää ja maalata, sekä kykyä ymmärtää rakennetta, kompositiota, materiaaleja, valoja ja varjota. Meidän pitää ymmärtää, miten kaikki se toimii jatkuvasti muuttuvassa ja liikkuvassa pinnassa.

On kuitenkin pakko myöntää, että tämä realisminkaltaiseen tekemiseen keskittyminen on avannut täysin uusia näkökulmia. Olen huomannut mihin fokus on laitettava, oli kyse mistä tyylisuunnasta tahansa. Olen huomannut omat kivun ja kehityksen pisteet omissa töissä. Olen huomannut, kuinka paljon tekemistä tulee rauhoittaa, jotta jää tilaa tarkkailulle, jonka perusteella sitten päätökset syntyy.

Vaikka nautin tehdä realisminkaltaisia tatuointeja, minun on tullut ikävä. Minulla on ikävä DRAAMAA. Sitä koristeellisuutta, dynaamisuutta, flow:ta, satuja ja rajatonta mielikuvitusta! Kaikkea sitä, mitä esim. neotraditional tarjoaa. Jos katsoo artistin silmin, on neotrad tyyliset kuvat todella villejä. surrealistisia ja leikittelee muodoilla ja flow:lla. Ne on viimeiseen asti tyyliteltyjä, ja istuvat ja koristavat kauniisti kehoa muoto edellä. Realistiset kuvat näen enemmän maalauksien kaltaisina tai ikkunana mielenmaisemaan. Ehkäpä neotraditional on myös, loppujen lopuksi, rajallinen laatikko.

Rakastin tehdä tätä tatuointia.

Tässä on kaikkea, mitä haluan tuoda lisää töihini: tekstuuria, liikettä, tunnetta ja tyylittelyä!

Rakastan realismia ja neotraditional tyylisiä kuvia, ja aion niitä tehdä myös jatkossa. Tosin, viime aikoina, kaipuu yhdistää nämä kaksi tyylillistä maailmaa yhteen pakettiin, on ollut erittäin vahvana. Mielessä siintää isot värilliset kukat, dramaattiset hahmojen poseeraukset, kehoa myötäilevät muodot ja maalausten kaltainen syvyys. Haluan, että tarina, muoto, flow ja mielikuvitus toteutuu jokaisessa kuvassa. Ihan kaikkea ei tarvitse rajata selkein ääriviivoin, muttei myöskään kontrastista ja rakenteesta tarvi tinkiä.

Tatuoinnit on, ja tulee aina olemaan minulle taiteen ja ilmaisun muoto, ei vain kuva ihossa.

Näihin ajatuksiin päätän tämän pohdinnan. Tässä on vähän päälle viikko siihen, että kevät-kesä 2026 avautuu varattavaksi ehkä just sille sinun tatuointihaaveelle!

Ei kun ajatuksia keräilemään niin päästään hommiin! ♥